maanantai 8. elokuuta 2011

R.I.P Otso 8.8.2011

Otso, oikealta nimeltää Otto, oli alun alkaen kummisetäni tyttöystävän kissa, joka asusteli mummolassa jo silloin kun itse olin aivan pieni. Otso oli tallikissa, joka nautti elämästään hevosten kanssa ja vietti oikeita kissanpäiviä pyydystellen hiiriä ja muuta pientä purtavaa.
Mummoni oli muuttamassa aivan lähistölle toiseen taloon ja tarkoitus oli käyttää kissa silloin piikillä. Äitini kuitenkin jalomielisenä päätti ottaa Otson meille, itse taisin olla ala-asteen alimmilla luokilla. Kissan nimeksi vaihdettiin Otso, koska oma pikkuveljeni oli nimeltään Otto. Siitä tuli meidän ensimmäinen lemmikkieläin!
Otsosta tuli meille perheenjäsen, vaikka välillä se saikin vanhemmiltani karvat pystyyn olemassaolollaan. Se oli aina vastassa kun tulin koulusta, se iloitsi siitä ettei sen tarvinnut olla kotona yksin, sille ongittiin aina mökiltä kalaa ja se nukkui vieressä vaikka se ei olisi saanut. Otso oli oikea kesäkissa parhaimmillaan! Sen pehmeää mustaa turkkia oli mukava silittää ja haistella sen tuoksua. Se oli ihana rutistaa halaukseen ja tuntea kuinka sen pieni sydän hakkasi jännityksestä. Se oli kiva ottaa syliin ja antaa sen pienten tassujen kynsien upota vaatteiden läpi ihoon (joskin välillä se ei ollut niin mukavaa kun kynnet menivät liian syvälle).
Ajan kuluessa Otso laihtui, tietenkin vanhuuttaan ja turkistakin alkoi lähteä kiilto. Sen selässä tuntui jo selkäranka ja sen jalat alkoivat mennä huonompaan suuntaan. Otso aloitti myös alituisen naukumisen. Jos itse olit toisessa huoneessa, se naukui, jotta ei olisi yksin. Se naukui välillä turhistakin asioista, mutta siitä tiesi, että se oli hengissä. Otso kuitenkin eli täyttä kissan elämäänsä monistakin vastoinkäymisistä huolimatta.
Ennen mun lähtöä Norjaan, löysimme pikkusiskoni kanssa Otson pihamme puusta erittäin korkealta. Luultavasti kesämökkiläisten koira oli pelästyttänyt sen ja se oli kiivennyt puuhun. Me yritimme saada kissan alas pitkän laudan avulla, mutta yritykseksi se jäi ja kissa putosi puusta erittäin kivuliaan näköisesti alas. Otsolta tuli verta nenästä ja se satutti vasemman takajalkansa. Se toipui siitä kuitenkin hyvin, vaikka se taisikin olla sen yhdeksäs elämä.
Nyt siitä on 5 päivää ku lähdin kotoa ja Otson kunto oli mennyt huonompaan suuntaan ja eilen sen koko peräpää näytti halvaantuneelta ja vanhempani päättivät, että seuraavana päivänä se viedään piikille. Parempi antaa sen mennä kuin, että se olisi kärsinyt vielä enemmän.
Otso on nyt kissojen taivaassa ja sen on hyvä olla siellä, vaikka meillä täällä onkin kauhea ikävä sitä. Itse tiesin, että tämä päivä koittaa joskus, mutta en voinut kuvitella, että se voisi olla näin pian. Sitkeä kissa se oli, kun 19vuotta täällä oli, ihmisen iässä melkein 100-vuotias!

Rakas kissani, lepää rauhassa! Ikävää ei pysty millään poistamaan!
Me rakastetaan sua aina! <3

4 kommenttia:

  1. Äh, Oon ite Englannissa au pairina ja nyt itken silmät päästä tän tekstin takii. Kotona oottaa kaks karvapalloo joita on älyttömän ikävä. Voimia sulle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elina, sitä tarvitaan! :) Toivottavasti sulla on kiva au pair-vuosi! Onko teillä kuinka vanhat kissat?

    VastaaPoista
  3. meillä on vasta 5v ja 8v mössykät!

    VastaaPoista
  4. Onneks ne on vielä noin nuoria! (:

    VastaaPoista